Helsinki Joutilaiston kaupunki 

 

Kiehtovaa on se estetiikka joka on lähtöisin Japanista ja joka kulkeutuu myös Ranskalaisen impressionismin kautta Järnefeltin kansallismaiseman kuvauksiin. 

​

Ranskalaiset modernistit halusivat ulkoilmamaalauksellaan kuvata valoa ja maisemaa sellaisena kuin se on, mutta silmänsä he lainasivat osittain japanilaisilta puuprinteiltä. 

Suomalaisen maiseman kuvaajat tahtoivat kuvata suomalaista valoa ja luontoa mutta he monella tavalla lainasivat Eurooppalaisilta vastinpareiltaan. Kun kamera keksittiin, maalaus eteni ekspressionismiin ja ulkoilmamaalaus katuvalokuvaukseen. 

​

Aiemmalle kuvakielelle oli tyypillistä joutilaiden ihmisten kuvaaminen syvässä yhteydessä luontoon ympärillään. Joutilaisuus liittyi nautintoon, mutta myös pyhyteen - puuprinteissä kuvataan usein temppeleitä luonnon lisäksi. Lisäksi tietysti olennaista oli antautuminen taiteelle sen itsensä vuoksi. 

​

Katuvalokuvaukseen tullessa monet halusivat kuvata maisemaa joka on urbaania, dynaamista ja työväenluokkaista. Usein kuvattiin myös kaupungin öistä puolta. 

Osittain tämä oli ymmärrettävä reaktio koska joutilaisuus usein liittyi ylempien luokkien etuoikeuksiin. 

​

Itse olen halunnut oppia vanhemmilta tekijöiltä paljolti siksi että kuvaan Helsinkiä ja urbaani kuvaus ei ole täällä edes mahdollista. Tämä ei ole Pariisi tai New York vaan pieni kaukainen kylä. 

​

Kuvat työstä ovat kuvia luokasta. 

​

Nykyisenä työhön pakottamisen ja niin kutsutun talouskurin aikana olisi työn, tai työidentiteetin kuvien luominen sama kuin kuvatessaan etnisyyttä ja kulttuuria kuvaisi iloisia mustia orjia jotka kulkevat puuvillapellon laitaa ja laulavat mennessään. 

​

   Karjalainen metsäjärvi

 

Alvar Aalto tunnetusti tahtoi peittää Töölönlahden koska se ei hänen mielestään ollut riittävän urbaani. Hän kutsui sitä ylenkatseelliseksi Karjalaiseksi Metsäjärveksi. Töölönlahti on koko nykyisen Helsingin keskusta, ja se on kuin onkin Karjalainen Metsäjärvi. Maisema ylhäältä Linnunlaulusta resonoi maalauksen Maisema Kolilta kanssa. 

​

Kutsun teoksessa puistoja jotka alkavat Tokoinrannasta ja kulkevat Linnunlaulun yli Hesperianpuistoon ja Oodin luo Metsäjärven puistoiksi. Ne ovat kaupungin sydän. 

Muut alueet ovat Lukioiden puistot, Kaartinkaupunki, Eteläpuistot, Töölönpuistot ja Linnanmäen puistot. 

​

Olennaista joutilaisuuden paikoillemme on että ne ovat kaikille yhteisiä. Kropotkinin kirjoittaessa anarkistisesta kommunismista hän toi esiin sen kuinka paremman yhteiskunnan luominen edellyttää sitä että se joutilaisuus joka on mahdollista aatelistolle tehdään saavutettavaksi kaikille, ja toisaalta se mitä eniten kaipaamme on uusi suhde luontoon.

​

Puistoissa on paitsi piknik paikkoja myös mahdollisuus kävellä pehmeällä alustalla. Asvaltti ja kiveys ovat hyväksi renkaille, ihmisen ne rikkovat. 

​

Luontopolkumme ja puutarhamme ovat myös lähellä vesialueita. Ne ovat täynnä vanhoja, hienoja puita ja monimuotoisia kasvustoja.

​

Kirjastot ovat paitsi paikkoja joista lainata kirjoja, myös julkista tilaa jossa olla ja syödä eväitä, mihin toimivat myös museoiden aulat. Tämä on äärimmäisen tärkeää niille joilla ei ole paljon rahaa - kunhan on pari termosta ei tarvita kahviloita tai ravintoloita. 

​

Kirjastoissa on myös koneita ja tietotekniikkaa mikä muodostaa sillan museoihin. Ne pitävät yllä arkistoja jotka yhä laajemmin on paitsi digitoitu, myös avattu yleisön käyttöön avoimella lisenssillä - mikä mahdollistaa niiden käytön kokoelman yhteydessä. 

​

Kirkot tarjoavat pyhiä asioita myös niille jotka eivät ole uskovaisia. Arkkitehtuuria ja taidetta, sielunhoitoa, musiikkia mutta ennenkaikkea hiljaisuutta. 

​

Kristinuskossa ja siinä miten kirkko toimii on paljon hyvää ja paljon pahaa mutta jo historiamme takia sen kanssa on hyvä keskustella. 

​

Uimahallit ovat Helsingissä myös erityisen korkealaatuisia - monen sielunmaisema on sauna kaarevan järvirannan vierellä jossa uida ja kylpeä. Uimahallit ja maauimalat vastaavat tähän tarpeeseen kaikille avoimella tavalla.