top of page

   Kaartinkaupunki      

Kansalliskirjasto uuden Yliopiston kirjaston vieressä on kuitenkin sangen toisenlainen tila kuin Kaisa. Arkistossa olevasta kaikkien kirjastojen lehtiosastojen isoäidistä löytyy valokuvaaja menneiltä vuosikymmeniltä joka on kuvannut aiemmin mainittua Kasvitieteellistä puutarhaa.

Helsingin kirjastoissa on paljon designiä, monessa suhteessa naurettavan hienoa. Tuhansia euroja maksavaa. Se on kestävää mutta aivan äärimmäisen psykopatologista: hakemalla kierrätyskeskuksesta saisi aivan yhtä hienoja apparaatteja. 

On silti oikein että julkisessa tilassa on jotakin naurettavan ja ylenpalttisen mukavaa. Yksilölle tekee pidemmän päälle hyvää olla askeettinen. Julkinen luksus kertoo  meille selkeästi että kaikki maailman hienoudet ovat jo meidän. 

Työtön monella tapaa elää kuin miljonääri. Kropotkinin sanoin jokainen keksintö on ihmiskunnan yhteistä perintöä, että kukaan ei todella voi rajata sitä omakseen. Voi olla että opiskelijoiden aikaa on rajattu mutta ei täällä ollakseen tarvitse olla opiskelija.

Tietysti motiiveina hienouksille voi osittain olla gentrifikaatio ja aivan rehellinen korruptio - poliittinen tulonsiirto luksustuotteille, muistuttaahan poliitikkojen ja virkamiesten tapa pukeutua Marimekkoihin jo formulakuskien tavasta pitää lukemattomia brändejä haalareissaan. 

Silti, tämän kaiken keskellä näillä tuoleilla on syvempi merkitys. Lukemattomilla toimijoilla on kyky todella olla yleviä. Se vaatii eräänlaista vastarintaa mutta siihen pelikenttä itsessään antaa enemmän kuin tarpeeksi välineitä.

Talouskuri on vaara joka uhkaa kaiken perustaa, se ei ole kuollut mutta kuristusotteessa. Tässä maassa ja kaupungissa on yhä suuruutta. 

Yliopistoissa myös on samaa suuruutta, ne suojelevat, olkoonkin hyökkäyksen alla sitä tulta joka palaa koko sivilisaatiomme ytimessä. Ne eivät ole kuolleet, vain kuristusotteessa. 

Vaikein asia kohdata poisnukkuneen äitini suhteen oli se että silloin kun rikkaiden narsismi kävi hyökkäykseen perustaa vastaan äiti oli teknillisen korkeakoulun tiedottaja eikä noussut kapinaan, kuin Eichmann, hän teki vain työtään tai pahempaa oli kollaboraattori. 

Mikään loukkaus ei ollut sitä suurempi, mutta silti, siltikin annan sinulle anteeksi, koska tämä perintö on vain muutaman tuhatta vuotta vanha, valistus ja sen sellainen vain lintujen leikkiä veden pinnalla verrattuna rakkauteesi joka on satojen miljoonien vuosien takaa.

Houkat ja narrit kulkivat kuin Bushin sotilaat moskeijan matoille puhuen "innovaatioista" ja työllisyys-strategioista ikään kuin tämä yksi korkeimmista suojelisi taloutta eikä toisinpäin. Nokian narrit jotka tuhosivat jopa itsensä tahtoivat lämmittää itseään tulemalla liian lähelle pyhää tulta.

Yliopistolla oli minimaalinen kapina mutta oli selvää että edes ne sen keskellä eivät olleet valmiita tekemään edes minimaalisia uhrauksia. Oikeastaan näitä oli pariinkin otteeseen.

Ensimmäisessä kun joku ehdotti että tarvitaan provokaatioita että saadaan mellakkapoliisit yliopistolle jotta opiskelijat näkevät että heitä vastaan hyökätään joku vastasi "mutta kun on tentit". Toisella kertaa ihmiset lopettivat valtauksen viikonlopun jälkeen. This is how it dies. Not with a bang but with a whimper.

Paitsi ettei se mitä tämä alue edustaa ole kuollut, se on hyvin elossa. Yksi sen keskeisin instituutio on vaarassa muuttua enemmän kontrollin välineeksi. 

 

Omistan tämän teoksen äidilleni joka nukkui pois sen tekemisen aikana, eikä siis koskaan päässyt näkemään sitä kokonaisuudessaan. 

Äidilleni joka ylpeänä vei minut kirjastoon jo hyvin pienenä, joka luki minulle Topeliusta ja paljon muuta oikeaa kirjallisuutta. 

Joka kehotti käymään kirkoissa konserteissa ja joka puhui paljon sivistyksen merkityksestä eikä tahtonut käydä shoppailemassa vaan hienommissa tiloissa.

 

Joka nyt lepää Hietaniemessä kiviaidan takana. Jonka suoja ja rakkaus ja ikuinen kaipaus ovat nyt osa tämän kaupungin kiveä, jonka ääni osa arkistojen hämärää.

bottom of page