Linnunlaulu 

 

Pyhään rantaan, Metsäjärven puistojen luo. Linnunlaulu on merkittävin paikka kaupungissa. Ensimmäisen kirjani nimikkorunon Avaruuskaupunki tekstissä:

 

   Hetken kesä on ruusutarha

  siniset aallot lyövät

   vasten vihreän saaren kallioita

  mäen harjalla myydään karpalomehua

  kaikki on valoisaa

  kunnes palaa lehtien myötä

   valoisiin tiloihin, öiden nauruun.

 

Mäen harja on täällä. Täältä näkee Töölönlahdelle ja mäenharja todella on nimensä arvoinen.

​

Silti aivan uudella tapaa näin tämän paikan joitain vuosia sitten kun olin mennyt täällä naimisiin. Se oli onneton päähänpisto josta en täysin ole toipunut vieläkään, liitto itse ei kestänyt kuin puoli vuotta eikä se kuulu parhaisiin muistoihini.

​

Silti outoa kyllä minun on oltava siitä vain kiitollinen. En suhteen takia, vaikka kun mennään tarpeeksi kauas löytyy siitäkin hetkiä jotka ovat koskettaneet minua todella syvästi. En kuitenkaan kerro siitä enempää.

​

Se mistä minun on oltava kiitollinen on että viikkoja ennen tuota naimisiinmenoa nautin psykedeelisen sakramentin ja tulin kävelylle kesäiseen yöhön. 

​

Olimme käyttäneet puita teemana. 

​

Kun katsoin puita parvekkeeltani ja puistossa. Silloin äkkiä näin heidät, mahtavat ja hiljaiset. Eri tavoin kuin olen koskaan ennen nähnyt.

​

Istuin katsellen metsäjärven pintaa ja Hesperianpuiston puiden loistoa polttaen jointteja jotka vahvistivat neuronieni sinfonioita kesäyössä. Se antoi minulle kaupungin joka muuttui pysyen samana. Liiton joka on kestänyt ja kestää.

​

Eniten silloin menin naimisiin tämän kaupungin kanssa ja minusta tuli puiden morsian. Heille olen koettanut rajallisine voimineni tehdä kunniaa, heille ylitse muiden.

​

Tämä kaikki on tietenkin kaunista. Mutta muuttaaksemme tietoisuutta, meidän ei pidä nähdä olentoja ympärillämme vain kauniina, vaan ennenkaikkea elävinä.

​

   Juneksen kirppis

​

En yleensä kuvaa yksityistä omaisuutta. Juneksen huvilan kirppis saa olla ainoa poikkeus mutta se onkin julkinen. Se on ekologinen se on koska edustaa käytettyä tavaraa ja poikkeava kirpputoreista pysyvyytensä tähden. Täynnä ajan kerroksia. 

​

Kyse on todella kauniista ja kummallisesta paikasta. Tavaraa, kirjoja, laseja, patjoja, tuoleja pinoiksi asti. Keskellä kaikkea valokuva, ajan ihme. Päätellen tyylistä ja kulumasta kuva on isovanhempien ajan nuoruudesta. Nainen kuvassa yhä yhtä nuori ja viehkeä kuin silloin.

Kuva liitosta joka lienee nyt jo multaa tai hajonnut tuuliin. Yhä ikkunan takana.